Sniikkerit

Lanka: kaksinkertainen Nalle (tai muu samanvahvuinen)
Puikot: sukkapuikot nro. 4 (tai käsialan mukaan)

Luo puikolle 21 silmukkaa (kaksi puikkoa yhdessä) ja poimi sitten toisesta reunasta 19-20 silmukkaa. (helpointa on neuloa kun jakaa heti silmukat tasan neljälle puikolle)
Jos teet sileää niin neulo ensimmäisen alussa ja neljännen lopussa kolme silmukkaa helmineuletta, muuten oikealla puolella oikein ja nurjalla nurin(kaikilla puikoilla on 10 silmukkaa)
Jos teet helmineuleena niin kolmella puikolla on 10 silmukkaa ja yhdellä 11 (näin reunoista tulee samanlaiset)
Jatka noin 35 kerrosta edestakaisneuleena ja sitten siirryt neulomaan pyörönä jalkaterää. Jos olet tehnyt helmineuletta niin kavenna ylimääräinen silmukka pois neulomalla 1. ensimmäinen ja 4. viimeinen silmukka yhteen ja jatka helmineuletta kuten edellisillä kierroksilla.
Neulo koon mukaan sopiva määrä kierroksia terään ja kun pikkuvarvas peittyy aloita kavennukset. Neulo ensimmäisen ja kolmannen puikon lopussa kaksi yhteen. Jos teet sileää niin neulo yksi silmukka oikein, 2 oikein yhteen puikon alussa ja lopussa 2 oikein yhteen ja yksi silmukka oikein. Jos teet helmineuletta niin kavennus helmineuleen mukaisesti puikon alussa tai lopussa.
Päättele sniikkerit ja sitten voitkin hiippailla 299516.jpg

Musta teksti - yleisohje
Punainen teksti - sileä neule
Vihreä teksti - helmineule

Jos tulee kysyttävää niin sähköposti löytyy sivun yläreunasta - rohkeasti vaan, ohje on pikaisesti kirjoitettu ja tarvittaessa lisään tietoja jos tuosta ei saa selkoa.

Mitat ovat suuntaa-antavia, eri kokoja on helppo tehdä muuttamalla silmukka- ja kierrosmääriä. Myös lankaa voi vaihtaa helposti, muutat vain puikot ja silmukkamäärät sopiviksi.