Lanka Samos Lollipop
Puikot numero neljän sukkapuikot
Lankaa meni reilu kerä, noin 70-80 grammaa (täällä maalla ei ole tarkkaa vaakaa)

365969.jpg

Luo 40 silmukkaa, jaa ne tasan neljälle puikolle ja neulo yksi kerros oikein.

Aloita toisella kerroksella pitsineule ohjepiirroksen mukaan.

Kun olet neulonut 21 kerrosta (viisi kertaa kuvion) jatka pitsineuletta ohjeen mukaan ja neulo kämmenpuoli sileää (17 silmukkaa) 12 kerrosta. Siirrä kolme ensimmäistä silmukkaa kolmospuikolta toiselle että kämmenselästä muodotuu symmetrinen ja kämmenpuoli ei jää liian leveäksi.

Aloita peukalokiila ohjeen mukaan. Peukalokiila tulee kolmannen puikon alkuu yhden silmukan päähän reunasta. Kiilaan tulee kolme lisäystä kolmen kerroksen välein.

Neulo vielä kolme kerrosta ja päättele sitten peukun silmukat (8 silmukkaa, nosta 1, neulo 1o a vedä nostettu neulotun yli, neulo 1oja nosta edellinen yli, jatka kunnes puikolla on yksi silmukka neulo sitten puikon 1 ensimmäinen silmukka nurin ja vedä äskeisen puikon viimeinen silmukka sen yli) ja jatka kerros loppuun.

Seuraavalla kerroksella luo pääteltyjen tilalle 5 silmukkaa ja neulo kerros loppun.

Seuraavalla kerroksella neulo kuvan mukaan peukkua varten luotuja silmukoita yhteen (2 x 2 silmukkaa) ja neulo kerros loppuun ohjeen mukaan.

Seuraavalla kerroksella päättele kämmenpuolen silmukat ja aloita sitten kuvan mukaan kämmenselän kavennukset.

Kun puikolla on 7 silmukkaa päättele ne ja virkkaa sormilenkki 10-12 silmukkaa ja päättele.

Neulo vasemman käden ranneke peilikuvana.


452061.jpg
Edit: Onko tää oikeesti näin vaikeeta. Yhden merkin selitys uupuu.

Eli v = nosta silmukka