Kypärämyssyn ohje

236487.jpg

Puikko: 4 4½ mm pyöröpuikko. pituus 40 cm
Lanka: Hippy, kaksinkertainen nalle sopii yhtä hyvin tai isoveli yksinkertaisena

Luo 91 silmukkaa (vaihda ensimmäisen ja viimeisen paikka ja neulo ne ensimmäisen kerroksen lopussa yhteen)
Neulo 30 kerrosta (tai mielesi mukainen määrä kauluriosuuden korkeudesta riippuen) *3o 2n*
Kun kauluriosuutta on neulottu 20 kerrosta (tai mieleisesi mitta) niin jätä edestä 38 silmukkaa odottamaan (ensimmäisenä ja viimeisenä on kolme oikeaa silmukkaa) ja neulo kypäräosuus edestakaisin neuleena. Neulo siten että molemmille puolille etureunaan jää kaksi nurjaa silmukkaa ja loput on oikealla puolella oikein neulottuja. Neulo näin 24 kerrosta. Luo keskelle eteen 38 silmukkaa ja neulo viisi kerros kokonaan oikein, aloita päälaen kavennukset.
Kavennukset tehdään seuraavasti:
Neulo *8 silmukkaa oikein ja 9-10 oikein yhteen* toista koko kerroksen ajan.
Neulo 2 kerrosta kaikki silmukat oikein.
Neulo *7 silmukkaa oikein ja 8-9 oikein yhteen* toista koko kerroksen ajan.
Neulo 1 kerros kaikki silmukat oikein.
Neulo *6 silmukkaa oikein ja 7-8 oikein yhteen* toista koko kerroksen ajan.
Kavenna loput silmukat joka kerroksella neulomalla aina yksi vähemmän väliin ja kaksi oikein yhteen. Kavenna näin 5 kerrosta ja viimeisella kaikki silmukat 2 oikein yhteen. Vedä lanka loppujen silmukoiden läpi ja päättele pipo.
Ota lepäämässä olleet silmukat puikolle ja poimi etureunasta lisäksi 72 silmukkaa ja teen resori samalla tavalla kuin kauluriosassa *3o 2n* siten että alareunassa resori jatkuu koko ajan samanlaisena. Resoria tehdään 9 kerrosta ja päättele resori seuraavasti. Nosta yksi silmukka neulomatta, neulo seuraava ja vedä neulomaton neulotun yli. Huom. neulo silmukka oikein tai nurin, samalla tavoin kuin edellisella kerroksella on neulottu. Jatka näin koko kerros. Päättele langat ja halutessasi tupsun tai nauhan pipoon voit sen tehdä. Kuvan pipossa on kierretty nauha loppulangasta ja nauha on kiinni hakaneulalla pipon sisältä, joten sen voi ottaa pois halutessaan.