641330.jpg641334.jpg

Coloradotoppi

Langaksi sopii hyvin Novitan Tennessee, Marine tms.

Koko on aika reilu L

Virkkaa ketjusilmukoita noin 80 kpl ja poimi sitten molempia olkia varten 30 silmukkaa (jätä väliin 10-20 kjs takakpl:n pääntien kohdalle helpottanee hahmottamaan mittakaavaa) Kuva aloituksesta löytyy ohjeen alareunasta.
Neulo etukappaleet siten että kädenteille tulee 5 silmukan leveydelle helmineuletta, aloita aina kerros 1o1n1o1n1o ja neulo sitten oikealla puolelle oikein ja nurjalla nurin muuten mutta 7. silmukka pääntieltä laskettuna on oikealla nurja ja nurjalla oikein. Palmikko tehdään pääntien reunaan kuudella silmukalla.
Neulo etukappaletta 9 krs (aloituskerros oli nurja) ja tee palmikko siten että * otat kolme silmukkaa apupuikolle taakse, neulot kolme reunimmaista ensin ja sitten apupuikolta kolme. Vastaavasti toisen etukappaleen reunassa otat kolme silmukkaa apupuikolle eteen ja neulot kolme seuraavaa silmukkaa ja sitten apupuikolta kolme silmukkaa * ja sen jälkeen 1 nurin ja loput kädentien helmineuleeseen asti oikein ja loput viisi helmineuleena 1o1n1o1n1o. Tämän jälkeen palmikko tulee joka 8 krs neljästi. Viidennen palmikkon kohdalla lisää ennen nurjaa silmukkaa yksi nostamalla edellisen kerroksen silmukoiden välistä lanka kiertäen puikolle ja neulo se oikein, sen jälkeen tee palmikko kuten edellä. Tämän jälkeen pääntien lisäys tehdään joka 4. krs ennen nurjaa silmukkaa yhteensä 8 kertaa. Kun pääntiellä on 8 palmikkokiertoa tee yhdeksäs kierto niin että molemmista etukappaleista otat kolme reunimmaista silmukkaa ja teet niillä palmikkokierron ja tästä eteenpäin etukappale on yhtenä osana (pääntie on siis valmis)
Kun etu- ja takakpl:n korkeus on 60 krs. aloitetaan kädentien lisäykset (mikäli haluat pienemmät kädentiet aloita lisäykset jo aiemmin) Tee kädentien lisäykset 6 kertaa joka 4.s krs ja nämä lisäykset tulevat siis langankiertona oikein ennen kädentien helmineuletta (eri kerros kuin pääntien lisäykset)
Kun etukappale on kainaloissa (jos teet pienemmät kädentiet, ei etukappaleen pääntie ole välttämättä vielä valmis) jätä silmukat odottamaan ja pura silmukka kerrallaan ketjusilmukoita pois ja poimi olalta silmukat takakappaletta varten. Virkkaa pääntielle 28 silmukkaa ja poimi joka toisesta silmukka takakappaleen pääntietä varten. Neulo takakappale kuten etukappale mutta lisäykset tulevat vain kädenteille helmineuleen viereisille silmuikoille.
Kun olet neulonut takakappaleen kainaloon yhdistä neule pyöröksi ja jatka haluamaasi pituuteen asti (helmineuletta tulee vielä 8 krs kainalon alle kädenteiden jatkoksi). Omassa neuleessani oli 150 krs ennen kuin aloitin helmahalkiot. Helmahalkioiden reunaan tulee viiden silmukan helmineule kuten kädenteille 20 krs ajan. Lopuksi neulo helmaan 8 krs helmineuletta koko helman leveydeltä ja päättele silmukat siten että nostat silmukan ja neulot seuraavan joko joko oikein tai nurin riippuen kummin se tulisi normaalissa helmineuleessa, näin reunasta tulee kaunis ja helmineule jatkuu loppuun asti.
Pääntiellä kannattaa ommella parilla pistolla yhdistämiskerroksen palmikko kiinni niin jää nätimmin eikä löpsötä.



641331.jpg

641332.jpg

641333.jpg